Hymy piiloon herra pääministeri – olemme murheellisten laulujen maassa

Alexander Stubb on kuulemma taas käyttäytynyt pääministerin arvovallalle sopimattomalla tavalla. Näin meille kertoo Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola, jolla humpsahti aamukahvi henkitorveen kun Stubb soitti spontaanisti Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmaan.

Mervolan maailmankuvaan ei istu ajatus radioon soittelevasta pääministeristä, koska ”usein ohjelman vitsit ovat kovin rasvaisia ja poliittinen pintakommentointi aika huterilla tiedoilla tehtyä”. Näin siitä huolimatta, että keskustelunaiheena oli yrittäjyys, jota joku voisi pitää ihan tärkeänä teemana. Joku voisi niin ikään pitää positiivisena tuulahduksena sitä, että pääministeri ottaa spontaanisti osaa kansalaiskeskusteluun ollessaan matkalla seuraaviin työtehtäviin.

Mervolaa Stubbin soitto ei kuitenkaan miellyttänyt:



”Pääministeri Stubbin shortsit, tikkataulu ja selfie -linja näyttää vain jalostuvan. Jotenkin toivoisi, että pääministeri tekisi tosissaan työtä kaikkien suomalaisten puolesta eikä esiintyisi kevytkenkäisenä ja huolettomana hannuhanhena.”

Mervola ei tietenkään paljasta, miten shortsien pitäminen tai soitto radioon estää pääministeriä tekemästä tosissaan työtä kaikkien suomalaisten puolesta. Ehkä olen jotenkin rajoittunut ihminen, kun en ymmärrä miksi kaikkien pitäisi tehdä töitä naama rutussa. On sitä paitsi huolestuttavaa, jos päätoimittajatason ihmiset tekevät pääministerin asenteesta johtopäätöksiä pukeutumisen ja olemuksen perusteella. Jotenkin sitä odottaisi analyyttisempää otetta.

Viime kesästä lähtien media on silti kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, kuinka Stubb pukeutuu tai kuinka monta twiittiä hän lähettää päivän aikana. Siis huomaa: media on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka Stubb pukeutuu tai kuinka monta twiittiä hän lähettää päivän aikana. Stubb on pääministerinä paiskinut hommia siinä missä edeltäjänsäkin, mutta jostain syystä lehdistö on halunnut painottaa uutisoinnissaan nimenomaan Stubbin persoonaa ja tyyliä. Miksiköhän näin?

On ihan selvää, että vaalikausi on ollut äärimmäisen vaikea ja että kaikkia tarvittavia uudistuksia ei ole saatu vietyä maaliin asti. Mutta se, että tämä yhdistetään Stubbin iloiseen yleisolemukseen, on pelkästään härskiä ja kohtuutonta. Kehtaan väittää, ettei Suomi ole ongelmissa siksi, että meillä on liian vähän päättäjiä jotka puhuvat jäykkää jargoniaan kabineteissa. Henkilökohtaisesti toivotan lämpimästi tervetulleeksi suoran puheen ja spontaanien radiosoittojen kulttuurin.

Mitä twiittaamiseen tulee, niin yhden twiitin (140 merkkiä) kirjoittaminen vie noin 20 sekuntia. Vaikka twiittaisi 15 kertaa päivässä, jäisi aikaa muuhun sellaiset 23 tuntia ja 55 minuuttia.


Onkohan se varmasti Stubb, jolla on mittasuhteet pielessä?

Paraneeko maailma pilakuvilla?

Noin kuukausi sitten minulta kysyttiin, onko huumorilla mielestäni rajoja. Vastasin, että ei ole. Lisäsin, etten kuitenkaan ymmärrä huumoria, jonka tarkoituksena on vain jonkun loukkaaminen.

Keskustelu sananvapaudesta, huumorista ja uskonnollisesta radikalismista on käynyt kuumana Pariisin raukkamaisten terrori-iskujen jälkeen. Yleinen mielipide on, että sananvapauteen kuuluu oikeus julkaista sellaisiakin kuvia, jotka kenties loukkaavat jonkun uskonnollista vakaumusta. Esimerkiksi fatwan saanut kirjailija Salman Rushdie kommentoi tuoreeltaan, että ”uskonnot, kuten muutkin ajatukset, ansaitsevat arvostelua, satiiria, ja kyllä, pelotonta epäkunnioitusta”.

Olen täysin samaa mieltä. Kyllä sananvapauteen kuuluu oikeus julkaista myös satiirisia kuvia, oli satiirin kohteena sitten Jeesus, Muhammad tai Matti Nykänen. Samaan aikaan väitän, että jos tavoitteena on uskonnollisen radikalismin vähentäminen, niin pilakuvat toimivat itseään vastaan.

Uskonnollisten terroristien logiikka kulkee siten, että mitä enemmän heitä pilkataan maan päällä, sitä suuremman palkinnon he saavat taivaassa. Itse asiassa terroristit suorastaan tarvitsevat viholliskuvan, jonka rinnalla he voivat nähdä itsensä marttyyreina. Näin ollen en jaksa uskoa, että pilakuvilla parannetaan maailmaa. Filosofi Frank Martela totesi suoraan, ”että mitä enemmän me levitämme Muhammadia pilkkaavia pilapiirroksia, sitä varmemmin terroristit voittavat”.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että tilanteen edessä tulisi alistua tai olla hiljaa. Päinvastoin, uskonnollinen terrorismi on monisyinen ongelma, joka on kitkettävä pois juuriaan myöten. Usein nämä juuret juontavat syrjäytymiseen, osattomuuden tunteeseen ja sukupuolten epätasa-arvoon. Tyypillinen terroristi on nuori ihminen, jolla ei ole mitään menetettävää. Tällaisessa tilanteessa fundamentalistinen uskonto voi helposti tarjota raamit vihan ja turhautumisen purkamiselle.

Uskonnon pilkkaaminen ei siis auta mitään, kun syyt terrorismiin ovat pintaa syvemmällä.

En minä sano, etteikö ihmisillä tulisi olla oikeutta piirtää pilakuvia. Enkä varsinkaan sano, että terroristien pelkurimaisia tekoja tulisi ymmärtää millään tasolla. Sanon vain, että yksikään radikalisoitunut terroristi ei taatusti tule muuttumaan maltilliseksi pilakuvien ansiosta. Viime viikonloppuna neljä miljoonaa ihmistä marssi sananvapauden puolesta, mutta mitä luultavimmin nuo neljä miljoonaa ihmistä pitivät sananvapautta jo ennestään melko suuressa arvossa.

Puolustan viimeiseen asti sananvapautta ja tuomitsen kaikki yritykset rajoittaa sitä. Samalla toivon, että sananvapautta käytettäisiin tavalla, jolla voitaisiin aidosti lisätä erilaisuuden ymmärtämistä. Tulemme ihmiskuntana sinetöimään tuhomme, jos pidämme kiinni kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan ja loukata muita vain sen takia että siihen on vapaus.

Valtion ja kirkon siteet on korkea aika katkaista

Kansalaisaloitepalveluun ilmestyi maanantaina 20.1. aloite, joka tähtää valtion ja kirkon täydelliseen erottamiseen. Suomen kansalaisena, evankelis-luterilaisen kirkon jäsenenä sekä tulevana uskonnonopettajana suhtaudun aloitteeseen hyvin myönteisesti. Olen sitä mieltä, että kaikki uskonnolliset yhteisöt tulisi asettaa samalle viivalle valtioon nähden.

Omasta taustastani mainittakoon sen verran, että mitä enemmän tietoa uskonnoista on karttunut, sitä liberaalimmiksi ajatukseni ovat muuttuneet. Istun tosin ihan mielelläni joulukirkossa enkä saa Suvivirrenkään veisaamisesta esim. sydänkohtausta, mutta ymmärrän uskonnonvapauden tärkeyden, ja siksi kannatan valtion ja kirkon erottamista.

Valtion pitää olla neutraali uskontojen suhteen

Sivistysvaltiossa tulisi aina lähteä siitä, että valtio instituutiona ei ota edes epäsuorasti kantaa uskonnollisiin kysymyksiin. Valtion ei siis pidä suhtautua uskonnon harjoittamiseen positiivisesti eikä negatiivisesti. Valtion pitää vain taata se, että kansalaisilla on valintansa mukaan joko vapaus uskontoon tai vapaus uskonnosta. Suomessa ei vielä eletä tämän ihanteen mukaisesti, vaikka varsinaista valtiokirkkojärjestelmää täällä ei olekaan.

Valtion ja kirkon yhteydestä kielii muun muassa se, että osa yritysten maksamasta yhteisöverosta tilitetään evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle. On kuitenkin uskonnonvapauden vastaista, että yrittäjä pakotetaan tukemaan uskonnollisten yhteisöjen toimintaa. Uskonnollisilla yhteisöillä ei saisi olla erityisasemaa muihin yhdistyksiin nähden.

Julkisoikeudellisena yhteisönä kirkko on osa Suomen julkishallintoa, ja sillä on valtaa niin maallisiin lomapäiviin kuin koulujen opetussuunnitelmaankin. On vaikea käsittää, että esimerkiksi ateistisen maailmankatsomuksen omaava kauppias ei saa pitää kauppaansa auki jouluna, koska kristityt ovat päättäneet juhlia Jeesuksen syntymäpäivää silloin.

Ihmisellä on oltava halutessaan vapaus uskonnosta

Uskonnonvapaus tarkoittaa kahta asiaa. Se on yhtäältä vapautta uskonnon harjoittamiseen ja toisaalta vapautta uskonnon harjoittamisesta. Ensimmäistä kutsutaan positiiviseksi ja jälkimmäistä negatiiviseksi uskonnonvapaudeksi. Uskonnonvapaus ei toteudu esimerkiksi silloin, kun kirkkoon kuulumaton varusmies pakotetaan osallistumaan iltahartauteen.

Periaatteessa varusmiehille toki annetaan mahdollisuus olla osallistumatta hartauksiin, mutta jokainen armeijan käynyt tietää, että vaihtoehtona on yleensä siivoaminen. Itse käsitän uskonnonvapauden niin, että sekä armeijassa että kouluissa saa kyllä järjestää hartauksia, mutta niiden tulee olla täysin vapaaehtoisia eikä niiden vaihtoehtona saa olla esimerkiksi pöntön hinkkaaminen hammasharjalla. Sellainen on silkkaa nöyryyttämistä.

Myös koulujen uskonnonopetusta tulisi kehittää siten, että kaikki oppilaat voisivat osallistua samaan opetukseen. Sinänsä pidän erittäin tärkeänä sitä, että koulussa tarjotaan objektiivista tietoa erilaisista maailmankatsomuksista, koska muutoin uskonnonopetus jää pelkästään uskonnollisten yhteisöjen tehtäväksi, mikä kaventaa oppilaiden sivistystä. Uskonnonopetukseen liittyvästä keskustelusta olen kirjoittanut laajemmin täällä.

Valtion ja kirkon välisten siteiden purkaminen olisi nähdäkseni myös kirkon etu, sillä se antaisi kirkolle lisää vapautta. Tähän liittyy tietysti sellainen teoreettinen riski, että kirkko alkaa taantua valtiosta erkaannuttuaan, mutta siinä vaiheessa esimerkiksi allekirjoittanut äänestää jaloillaan. Joka tapauksessa uskonnonvapauden toteutuminen edellyttää sitä, että valtio instituutiona ei edes epäsuorasti suosi minkään uskonnollisen yhteisön toimintaa.

Blogivuosi 2013

Aloitan tämänvuotisen katsauksen lainaamalla hauskaa viestiä, jonka sain WordPressiltä:

The Louvre Museum has 8.5 million visitors per year. This blog was viewed about 350,000 times in 2013. If it were an exhibit at the Louvre Museum, it would take about 15 days for that many people to see it. The busiest day of the year was March 28th with 113,275 views.

Louvren yhteydenottoa odotellessa.

Asiasta politiikkaan -blogi on siis kerännyt tänä vuonna yhteensä 347 381 näyttökertaa. Ylivoimaisesti suosituin kirjoitus oli ”Milloin sosiaalipummiudesta tuli kansalaisoikeus?”, joka on luettu 206 446 kertaa. Kyseinen kirjoitus lähti leviämään sosiaalisessa mediassa 28. maaliskuuta ja keräsi sinä päivänä 105 918 näyttökertaa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole kaikkien aikojen luetuin kirjoitukseni, sillä kevään 2012 kirjoitus ”Eikö itsensä puolustaminen olekaan sallittua?” keräsi tänäkin vuonna lähes 100 000 näyttökertaa, ja tätä kirjoittaessani sitä on klikattu noin 225 000 kertaa.

Edellä mainitut kirjoitukset ovat tietenkin poikkeuksellisia, sillä keskimääräinen kirjoitukseni kerää joitakin tuhansia lukijoita. Esimerkiksi tämän vuoden kolmanneksi luetuin kirjoitus, ”Kuinka suuria sosiaalitukia maahanmuuttajat saavat?”, on luettu 2874 kertaa. Joka tapauksessa lukijamäärät rohkaisevat jatkamaan kirjoittamista.

Kaiken kaikkiaan blogini on kerännyt 493 773 näyttökertaa, mikä tarkoittaa sellaista haastetta, että ensi vuoden alussa on pyrittävä rikkomaan puolen miljoonan haamuraja.

Tämä postaus tulee olemaan vuoden 30. kirjoitukseni. Alkuvuodesta julkaisin useamman artikkelin kuukaudessa, kun taas loppuvuodesta olen kirjoittanut suunnilleen kerran kuussa. Blogini elää pitkälti sen mukaan, mitä yhteiskunnassa kulloinkin tapahtuu. Lisäksi kirjoitustahtiin vaikuttavat tietysti muut kiireet ja se, etten halua toistaa itseäni liikaa.

Aion kuitenkin kirjoittaa myös vuonna 2014 aina silloin, kun koen siihen tarvetta. Tässä vaiheessa kiitän kaikkia lukijoitani kuluneesta vuodesta ja kaikista kannustavista kommenteista. Kiitos myös kriittisistä kommenteista – sain itsekin oppia paljon uutta.

Hyvää uutta vuotta jokaiselle!

Kiakkovieraat ja epälogiikan riemuvoitto

Kiakkovieraiden järjestämästä itsenäisyyspäivän mellakasta on jo sanottu melkein kaikki mahdollinen, mutta Ylen torstainen A-talk pakotti lopulta minutkin tänne blogosfääriin huutelemaan aiheesta. Yhtenä vieraana kyseisessä ohjelmassa oli nimettömänä pysytellyt henkilö, jonka sanoma jäi ainakin allekirjoittaneelle edelleen hämärän peittoon.

Ensinnäkin on pakko ihmetellä, mitä kiakkovieraat oikeastaan halusivat sanoa. Videoklippien perusteella Tampereella oltiin liikkellä sellaisilla iskulauseilla kuin ”vittuun valtio” ja ”vittuun isänmaa”. Samaan hengenvetoon mielenosoittajat kuitenkin kritisoivat hallituksen tekemiä leikkauksia ja ilmoittautuivat hyvinvointivaltion kannattajiksi.

Kiakkovieraat siis haluavat säilyttää hyvinvointivaltion, mutta anarkismin hengessä kehottavat valtiota noin ylipäätään ”painumaan vittuun”. Tämän jälkeen kyseinen porukka vielä ihmettelee, miksei heidän viestiään ymmärretä. Ensin olisi hyvä muodostaa looginen mielipide ja sitten pyrkiä ilmaisemaan se jotenkin muuten kuin ikkunoita rikkomalla.

Toiseksi puheet luokkasodasta ovat kauniisti sanottuna vainoharhaisia. Suomi elää haastavia aikoja, mutta kaikesta huolimatta lukeudumme maailman tasa-arvoisimpien maiden joukkoon, ja täällä heikoimmastakin pidetään huolta erilaisten tulonsiirtojen avulla.

A-talkissa esiintynyt kiakkovieras mainitsi olevansa tällä hetkellä työtön, joten on hyvin mahdollista, että hänkin nostaa valtiolta taloudellista tukea. Kyseisen kiakkovieraan kannattaisi miettiä, 1) olisiko se mahdollista, jos Suomi ei olisi hyvinvointivaltio, ja 2) miten sosiaalituille kävisi, jos mielenosoittajien iskulauseet valtiosta toteutuisivat käytännössä.

Kolmanneksi Kiakkovieraiden edustaja ilmaisi huolensa rasismin lisääntymisestä. Voin jakaa huolen, mutta taas on kysyttävä, miten ihmeessä toisten omaisuuden tuhoaminen ehkäisee rasismia? Mitä konkreettista rasismia vastaan saavutettiin esimerkiksi sillä, että tuhottiin yhden maahanmuuttajan, Heinrich Georg Franz Stockmannin perintöä?

Kiakkovieraat, seuraavaa mielenosoitusta silmällä pitäen kannattaa miettiä, mitä mieltä oikeasti olette. Jos haluatte puolustaa hyvinvointivaltiota, älkää huutako kadulla ”vittuun valtio”. Luopukaa toisten omaisuuden tuhoamisesta ja ilmaiskaa mielipiteenne selvällä suomen kielellä. Ei tarvitse sitten jälkikäteen ihmetellä, ”miksei eliitti ymmärrä”.

Jonkun pitäisi tehdä jotain – mitä jos olisit joku?

Ilta-Sanomat kertoi viime viikolla, että Hjallis Harkimo ystävineen oli käynyt juhlimassa 60-vuotissyntymäpäiviään Etelä-Ranskassa. Jo uutisen ensimmäinen kommentti sisälsi yleiseksi muodostuneen valitusvirren: ”Nuokin rahat olisi voinut käyttää hyväntekeväisyyteen!” On suorastaan luonnonlaki, että joku heittää kyseisen huomion joka kerta, kun rahaa käytetään mihin tahansa muuhun kuin hyväntekeväisyyteen.

Viime aikoina etenkin uuden lastensairaalan rakentaminen on noussut juuri sellaiseksi aiheeksi, josta muistutetaan heti, jos jossain järjestetään mainitun kaltaisia juhlia. Siksi ei ole yllätys, että adressit.com-sivustolta, tuolta demokraattisen vaikuttamisen kovimmasta ytimestä, löytyy eduskunnan pikkujouluja kritisoiva protesti. Allekirjoittajien mukaan pikkujouluihin kohdistetut rahat pitäisi käyttää juuri lastensairaalan rakentamiseen.

Sinänsä on ihan hyvä, että kulutusta arvioidaan kriittisesti. Ongelma piilee vain siinä, että tyydymme helposti arvostelemaan kaikkien muiden kulutusta. Vai oletko nähnyt ihmistä, joka huudahtaisi firmansa pikkujouluissa järkyttyneenä, että ”nämäkin rahat olisi voinut käyttää hyväntekeväisyyteen”? Ymmärrettävistä syistä on helpompaa keskittyä kritisoimaan näennäisesti kalliita juhlia kuin miettiä, mitä konkreettista voisi itse tehdä.

Tätä kirjoittaessani eduskunnan pikkujouluja arvostelevan adressin on allekirjoittanut 5395 ihmistä. Jos jokainen heistä lahjoittaisi lastensairaalalle edes kymmenen euroa, niin koossa olisi yli 50 000 euroa – siis huomattavasti enemmän kuin mitä eduskunnan pikkujouluihin käytetään. Pienellä konkreettisella teolla voisi saada paljon enemmän hyvää aikaan kuin adressin allekirjoittamalla tai Ilta-Sanomien kommenttikentät täyttämällä.

Haastankin sekä adressin allekirjoittajat että kaikki muut lahjoittamaan lastensairaalalle vaikkapa tuon kymmenen euron suuruisen summan. Askeetikoksi ei tarvitse ruveta, mutta kymmenen euron säästäminen lienee useimmille aivan saavutettavissa oleva tavoite. Uskallan veikata, että näin syntyy paljon parempia tuloksia kuin pohtimalla pitkin keskustelupalstoja sitä, kuinka paljon enemmän Hjallis tai naapurin Kake voisi tehdä.

Kirjoitustani ei pidä tulkita siten, ettenkö pitäisi lastensairaalan rakentamista yhteiskunnan velvollisuutena. Vallitsevassa tilanteessa lienee kuitenkin vähän järkevämpää antaa pieni henkilökohtainen panos kuin kampanjoida pikkujouluja vastaan. Klikkaa siis itsesi sairaalan sivuille, lahjoita sopiva summa ja iloitse siitä, että olit ”joku, jonka pitäisi tehdä jotain”.

Kuinka suuria sosiaalitukia maahanmuuttajat saavat?

”Maahanmuuttajat ne vaan tulevat Suomeen, nostavat suurempia tukia kuin suomalaiset itse ja saavat vielä uudet lastenvaunut, merkkivaatteet ja älypuhelimet kaupan päälle.”

Uskallan veikata, että lähes jokainen meistä tuntee ihmisen, joka on päättänyt asettaa elämäntehtäväkseen hokea edellä mainitun kaltaista mantraa. Tavallisesti hokema on opittu naapurin Kakelta, joka puolestaan muistelee kuulleensa sen lähipubin Ramilta.

Samankaltaisia väitteitä on nyt esittänyt myös perussuomalainen Jaana Pedersen, jonka kirjoitusta maahanmuuttajien massiivisista sosiaalituista on jaettu ahkerasti sosiaalisessa mediassa. Pedersen yrittää herätellä lukijoitaan muun muassa seuraavanlaisella tarinalla:

”Lisäksi oma 9 -vuotias lapseni kertoi koulunsa samanikäisen maahanmuuttajalapsen kehuskelleen, kuinka hänellä on oma pankkikortti, ja että hänen maahanmuuttajaäitinsä tallettaa hänelle kuulemma 100 euroa kuussa. Tämä maanahmuuttajaäiti ei kuitenkaan käy töissä, vaan ’on vaan kotona’, koska ei ole viitsinyt opetella Suomea. Samaan aikaan yhä useampi kurjistuva kantaväestön aikuinen yrittää tulla toimeen 300-500 euron toimeentulotuella kuussa ja osa pätkätyöläisistä joutuu tekemään kahta työtä eikä silloinkaan jää yhtään mitään säästöön itselle saati alaikäisille lapsille talletettavaksi ’ylimääräisenä’.”

Olen kerrassaan vakuuttunut. Jos jonkun 9-vuotias lapsi on kuullut toisen 9-vuotiaan lapsen sanoneen jotakin, jonka pohjalta Uuden Suomen keskustelupalstoilla sitten väitellään näppäimistöt sauhuten, niin eihän kyseinen juttu nyt vaan voi olla keksitty.

Vakavasti ottaen: Pedersen siis väittää, että siinä missä kantaväestöön kuuluva aikuinen joutuu kituuttelemaan 300-500 eurolla kuussa, niin maahanmuuttajat saisivat paljon avokätisempiä avustuksia sosiaalitoimiston luukulta. Mitään lukuja Pedersenillä ei kuitenkaan ole esittää. Se saattaa tietysti johtua siitä, että jos Pedersen kertoisi, kuinka paljon maahanmuuttajat lain mukaan saavat tukea, niin hänen väitteiltään putoaisi pohja.

Onneksi meidän ei tarvitse jäädä arvailujen varaan. Lakikirja on siitä näppärä apuväline, että sieltä me voimme omin silmin lukea, kuinka suuria sosiaalitukia maahanmuuttajat oikeasti saavat. Esimerkiksi maahanmuuttajien kotoutumistuesta laki sanoo näin:

”Kotoutumistuki on maahanmuuttajalle kotoutumissuunnitelman mukaisiin toimenpiteisiin osallistumisen aikaisen toimeentulon turvaamiseksi tarkoitettu tuki. Kotoutumistukena maksetaan työmarkkinatukea tai toimeentulotukea. Oikeus kotoutumistukeen työmarkkinatukena määräytyy työttömyysturvalain mukaisesti ja oikeus kotoutumistukeen toimeentulotukena toimeentulotuesta annetun lain mukaisesti.”

Toisin sanoen maahanmuuttajien tuet ovat siis täsmälleen yhtä suuria kuin kantasuomalaisten tuet. Ainoa ero on siinä, että maahanmuuttajien kohdalla puhutaan kotoutumistuesta, kun taas kantasuomalaisten kohdalla puhutaan työmarkkinatuesta tai toimeentulotuesta. Fakta on siis kuitenkin se, että esimerkiksi toimeentulotuen perusosa, 477,26 euroa, on sentilleen sama maahanmuuttajalle ja kantasuomalaiselle.

On varmasti totta, että osa maahanmuuttajista käyttää sosiaalitukia väärin, kuten tekee osa syntyperäisistä suomalaisistakin. Se, että lainsäädännöstä löytyy porsaanreikiä, ei kuitenkaan voi oikeuttaa kokonaisten ihmisryhmien syyllistämistä ja vainoamista. Maahanmuuttokriitikot näyttävät kuitenkin painottavan sosiaalitukien väärinkäyttäjän etnistä taustaa lähinnä silloin, kun kyseessä on joku muu kuin syntyperäinen suomalainen.

Toisin kuin Pedersen ja monet muut antavat ymmärtää, maahanmuuttajille ei suinkaan makseta suurempia tukia pelkän maahanmuuttajastatuksen perusteella. Joka muuta väittää, olkoon hyvä ja todistakoon väitteensä vaikkapa alla olevassa kommenttikentässä.

PS. Kirjoituksessaan Pedersen kauhistelee myös sitä, kuinka hän on nähnyt kaupungilla sellaisiakin maahanmuuttajia, jotka eivät näytä ”hätää kärsiviltä pakolaisilta”. Ilmeisesti Pedersenin toiveissa on, että pakolaiset näyttäisivät hätää kärsiviltä vielä Suomessakin?